Keltainen

Keltainen on väreistä kirkkain ja valovoimaisin. Se loistaa, tuntuu tulevan lähelle ja laajenevan. Kirkas keltainen liitetään positiivisuuteen, onnellisuuteen, lämpöön ja viisauteen. Auringon värinä se mielletään myös elämän väriksi. Monissa vanhoissa kulttuureissa auringolla on ollut jumalinen asema, ja näin myös keltainen on mielletty jumaluuden väriksi. Myös varhaisilla kristityillä keltainen yhdistettiin taivaan porttien kultaisiin avaimiin ja se oli myös paavin väri. Myöhemmin keltainen väri yhdistettiin Juudas Iskariotin ja keskiajalla ei-kristityt merkittiin keltaisella värillä. Myös natsit pakottivat juutalaiset käyttämään vaatteissaan keltaista Daavidin tähteä.

Yleisesti ajatellaan että keltaisella värillä on masennustiloja torjuva vaikutus. Tosin liiallisina määrinä se voi myös ärsyttää ja aiheuttaa aggressioita. Positiivisten mielikuvien lisäksi keltainen liitetään myös sairauteen, vaaraan ja petollisuuteen. Sairauteen liittyvät mielikuvat keltaisesta ovatkin ymmärrettäviä; kehon, erityisesti silmien kellertävyys kielii usein esimerkiksi maksasairauksista ja keltainen väri liitetään myös sappeen.

Suomen kielen kelta-sana on balttilaista lainaa. Indoeurooppalaisten kielten alkusana ghel tai gohl on tarkoittanut sekä keltaista että vihreää. Keltaisen ja vihreän rajan vetäminen onkin monesti hankalaa, toiset mieltävät saman sävyn keltaiseksi ja toiset vihreäksi.

Taiteilijoista Vincent van Goghin kerrotaan rakastaneen eritysesti keltaista väriä, ja hänen maalauksissaan väri hehkuukin erityisen upeana. Kotimaisista taiteilijoistamme erityisesti Rafael Wardin tuotannosta löytyy upeita kellansävyisiä teoksia.

Keltaokra on yksi ensimmäisinä käytetyistä pigmenteistä. Antiikin maailmassa keltaista johdettiin myrkyllisestä auripigmentistä eli orpimentista. Roomalaiset puolestaan valmistivat lyijypohjaisia keltaisia ja keskiajan Eurooppaan kuljetettiin kaukomailta eksoottisia Intian keltaista ja gambogea. Modernin kemian kehittymisen myötä käyttökelpoisten ja myrkyttömien keltaisten kirjo laajeni ja 1800-luvulla tuotettiin mm. kromin ja kadmiumin keltaista.

Yleensä värit tummuvat, kun niihin lisätään mustaa. Keltaisen tapauksessa näin ei kuitenkaan käy; kun siihen lisätään mustaa, se muuttuu vihreän suuntaan, ei tummemmaksi keltaiseksi.